keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Maailman paskin bloggaaja täällä hei!

Kuten joku on saattanut huomata, olen pitänyt "pientä" taukoa bloggaamisesta. Edellisestä merkinnästäkin on kulunut aikaa jo yli vuosi. Olen kuitenkin hengissä täällä vielä ja nyt seuraa kuulumisia viimeisen vuoden ajalta!

Vuodessa on tapahtunut vaikka mitä ja ei oikeastaan mitään... Viimeisimmät merkinnät taisivat käsitellä muuttoani ja mummin kuolemaa. Niiden jälkeen kevät ja kesä oli aikamoista tarpomista ja kävin mieleni kanssa aika syvissä vesissä. En jaksanut mitään, mikään ei kiinnostanut, en ollut iloinen mistään ja halusin vaan nukkua, nukkua ja nukkua. Sellaisina hetkinä ei tuntunut hyvältä palata blogin äärelle. Sain kuitenkin apua masennukseeni ja aloin hiljalleen taas jaksaa pieniä arkisia asioita. Hetkessä se kaikki ei tapahtunut, mutta nyt noin vuosi sen pahimman vaiheen jälkeen olen taas vähän tyytyväisempi elämääni, itseeni ja osaan taas iloita monista pienistä asioista.

Yksi tärkein "kotiterapian" muoto itselleni oli ja on edelleen värittäminen. Saatoin viettää päiväkausia nenä kiinni värityskirjassa, kun taustalla pyöri jokin sarja. Sain ajatukset ihan täysin nollattua ja päästää luovuuden irti. Muun muassa tällaisia olen väritellyt:








Sitten niistä sarjoista... Katsoin vuoden aikana tosi monta sarjaa putkeen alusta loppuun asti ja oli rentouttavaa olla todellisuuspaossa milloin missäkin sarjassa ja ympäristössä. Kaivoin Netflixin syövereistä katseluhistoriani ja viime vuoden keväästä alkaen olen katsonut ainakin seuraavia sarjoja:

Pretty Little Liars
Unbreakable Kimmy Schmidt
Love
Fresh Meat
Freaks and Geeks
Brooklyn Nine-Nine
Orphan Black
Outlander
Orange Is the New Black
Marvel's Daredevil (en tykännyt, jäi kesken :( )
Gilmore Girls (tämän oon katsonut viime keväästä alkaen ainakin kahdesti läpi...)
Merlin
Grace and Frankie (en tykännyt, tämäkin jäi kesken)
Stranger Things
How to Get Away With Murder
Luther (jäi kesken)
Bates Motel
Bones (miksen tiennyt tästä sarjasta aiemmin?!)
American Horror Story (olen jumissa neljännessä kaudessa, joka on on jotenkin tosi tylsä)
Frendit
Dexter
The Fall
Broadchurch
Doctor Foster
Being Human (U.K)
How I Met Your Mother
Modern Family
Please Like Me
Miss Fisher's Murder Mysteries
Misfits (jäi kesken)


Neuloin kesällä myös muutamat villasukat ja lapaset. Tässä veikeimmät veikkoset.



Tuntuu, että viime vuosi oli lähipiirissäni  lähes kaikilla ihan uskomattoman paska. Jokaisella tuntui olevan jotain vastoinkäymisiä; oli omaa sairastelua, läheisten sairastelua, poisnukkumisia, työstressiä, masennusta, eroja... you name it. Ilokseni olen huomannut, että itseni lisäksi myös muilla tämä vuosi on ollut paljon parempi.



En ihan itsekään käsitä, että miten olen onnistunut tämän kaiken väsymyksen ja muun keskellä suoriutumaan koulustani kunnialla. Opintopisteitä on kertynyt aikataulun mukaisesti, ehkä jopa vähän enemmänkin ja olen opintojen ohella tehnyt töitä koulun tilitoimistolla. Jaksamista se kaikki on syönyt aika pahasti ja joinain aamuina jäin vaan suosiolla kotiin. Ennen tunsin siitäkin kauheaa syyllisyyttä, joka tietysti stressasi entistä enemmän ja arvaahan sen millainen kierre siitä helposti syntyy. Mutta olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja tekemään asioita omaan tahtiini ja oman jaksamiseni mukaan. 

Puolen vuoden ajan kävin akuuttipolilla hoitajan vastaanotolla juttelemassa ja siellä koin varsinaisen ahaa-elämyksen. Mun EI TARVITSE aina jaksaa. Uskomantonta, että sen sisäistämiseen tarvitsi vain kuulla se toiselta ihmiseltä. Aivan kuin joku olisi antanut luvan sille, että on ihan ok, jos ei aina pysty. Itseään saa ja pitää kuunnella. En ole aikaisemmin edes tajunnut millainen suorittaja osaan (etenkin koulujutuissa) olla. Luonnollisesti haluan hyviä arvosanoja ja teen tosi paljon töitä niiden eteen. Kouluhommien lisäksi olen vuoden aikana stressannut tosi paljon sosiaalisista tilanteista. Pitäisi nähdä aktiivisemmin kavereita, pitäisi ehtiä sinne, tänne, tonne, koska olen luvannut. Pakko, pakko, pakko, vaikka väsyttäisi ja ahdistaisi. Ja kun tilanne ahdistaa jo valmiiksi, niin eihän se siinä tilanteessa ole kivaa nähdä yhtään ketään.


Olen ottanut periaatteeksi sen, että jos tuntuu pahalta, niin ei ole pakko. Ystävät ymmärtää kyllä, jos sanon, että tänään ei jaksa. Kesällä oli välillä sellainen olo, että tuttujenkin ihmisten seurassa ahdisti välillä tosi paljon ja kaipasin kotiin. Oli sellainen olo, että en ollut oma itseni ja tunsin oloni tosi haavoittuvaiseksi muiden keskellä. Halusin kotiin ja omiin oloihini.



Mietin todella kauan, että mitä haluan tästä aiheesta blogiini  kirjoittaa... Totesin kuitenkin, että masennusta ja siihen liittyviä asioita on ihan tarpeeksi kauan hävetty ja pidetty piilossa. Mulla oli paha olla, tuntui etten jaksanut ja olin tosi masentunut. Onneksi sain puhuttua läheisille, jotka osasivat auttaa ja neuvoa etsimään apua, jota onnekseni sain ajoissa ja parantuminen on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. 

Kaikki ihmiset eivät masennusta ja siihen liittyviä asioita ymmärrä ja se tuntuu välillä vähän pahalle. On todella helppoa arvostella ja vähätellä toisen oireita, kun ei itse osaa samaistua tai tiedä mitä toinen käy lävitse. Onneksi näitä ihmisiä on omalle kohdalle sattunut aika vähän ja olen pystynyt aika avoimesti puhumaan tästä myös uusien kavereiden kanssa. 




Oman paremman olon myötä uskaltauduin myös olemaan taas hieman sosiaalisempi ja sekin kannatti! Oon löytänyt uusia ystäviä ja yhden tosi kivan tyypin, joka on aika paljon enemmänkin kuin vain ystävä. ^_^

Ennustan, että uuteen blogimerkintään ei mene yli vuotta tällä kertaa.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevätkuvei

Kuukauden sisään kaksi blogipostausta! Mitä on tämä? Noituuttako? Saattaa hyvinkin olla...

Tällä kertaa mennään vähän kevyemmällä ja kuvapainotteisemmalla teemalla, sillä olin viikko sitten Miss Ruki Verin kanssa kuvaamassa. Ensimmäinen visio oli, että vedetään pääsiäisen kunniaksi noitavermeet päälle ja mennään loikkimaan metsään. Sitten todellisuus iski päin naamaa ja tajusin, että en omista mitään noitavermeitä. Ehdotin söpöjä keväthenkisiä kuvia kellomekoissa, koska kaapissani on täydellinen vaatekappale sellaisiin kuviin. Lopputuloksena meillä oli yksi noita ja yksi tyttö söpössä mekossa. 

Kuvat minusta on ottanut Miss Ruki Ver ja kuvat hänestä olen ottanut minä. Kuvista saa myös suurempia klikkaamalla.

Aloitetaan ihan ensiksi siitä mekosta... Tämän ihanan mansikkakuosisen kellomekon on tehnyt Scoundrel syntymäpäivälahjaksi allekirjoittaneelle viime vuonna. Ihanan täyskellon helman lisäksi parasta tässä mekossa ovat TASKUT! Tässä oikeaoppinen bloggaajan #ootd-poseeraus.


Voidaanko myös keskittyä ihan hetkeksi HIUKSIINI? Tämä väri on edelleen se haalistunut violetti, jota esittelin kuukausi sitten. Olen vain välillä lisännyt hoitoaineeseen pienen määrän väriä tuomaan uutta kiiltoa. En ehkä kestä, miten ihanan pinkiksi se on haalistunut. MRV myös taikoi kuvauksia varten hiuksiini kiharat. Noituutta ilmassa, sillä minä en saa hiuksiini koskaan minkäänlaisia kiharoita aikaiseksi... 


Aikamoisen cool ja naishauska noita asialla olikin...



En kestä, kuinka hyviä näistä MRV:n noitakuvista tuli! Haluaisin ottaa näistä kaiken kunnian, mutta luontoäiti taitaa kyllä ansaita niistä suuren osan... Kuvausten aikana taustalle nimittäin laskeutui todella aavemainen ja upea usva! 


Kun aloimme kuvata minua, usva katosi yhtä mystisesti kuin se oli ilmestynytkin ja minä sain osakseni keväistä auringonpaistetta.


Kuvauspaikkana oli tällä kertaa Raision vierasvenesatama ja taustalla näkyvät veneet tuovat kuviin hauskasti seilorihenkisyyttä. 




Yläpuolella olevassa kuvassa näette miten coolit taskut mekossani on! Ihan parasta. 




Yllä hassutteleva ja iloinen kasvokuva ja alhaalla vakava ja taiteellinen kasvokuva. 



Tässä leikin prinsessaa ja pyörähtelen niin, että helmat heiluu! Whiee! Päätyminen hyiseen mereen ei ollut hassuttelun keskellä ihan kauhean kaukana...








Näitä noin kymmentä onnistunutta kuvaa varten jouduttiin minusta ottamaan suunnilleen 250 kuvaa, joten matemaattisesti lahjakkaina ihmisinä voitte laskea montako epäonnistunutta kuvaa oli jokaista onnistunutta kohden... Suurimmassa osassa minulla oli jäätävä resting bitch face, tai näytin muuten vaan dorkalta. Näihin MRV:n noitakuviin resting bitch face sen sijaan sopii kuin maito kahviin ja mansikat jätskiin.




Tässä kuvassa on jotenkin kivan onnistunut ja haaveileva tunnelma. Plus että hiukseni näyttävät ihanilta!



Loppuun vielä yksi fabulöösi pönötyskuva minusta ja ihanasta mekostani.




Jeejeejee, siinä kaikki tällä kertaa. Toivottavasti oli teidänkin mielestä kivoja kuvia! :) Uskallan ehkä jopa lupailla kevään / kesän aikana pariakin uutta kuvausprojektia. Mikäli nyt kiireisenä opiskelijana opinnoiltani ehdin... Otin nimittäin kesäksi "muutamat" opintopisteet suoritettavaksi. Mitä sitä muutakaan vapaa-ajalla tekisi? 

torstai 3. maaliskuuta 2016

Long time no see. Long time no ABC!

Olen tänä syksynä ja talvena ollut ihan käsittämättömän huono bloggaaja. En ole saanut MITÄÄN aikaiseksi ja vähän hävettää. Mutta ei hätää, nyt olen täällä taas kertomassa (teko)syitä poissaolooni ja muutenkin yleisiä kuulumisia. 

Isoin tekosyyni on ehdottomasti koulu. Paitsi että se on oikeasti vienyt aikaani enemmän kuin laki sallii. Itsenäistä työtä on tosi paljon ja kun jättää kaiken näppäränä tyttönä viimeiseen päivään, niin deadlinet alkaa kasautua kaikki samalle viikolle ja tuntuu kuin tekemistä olisi oikeasti sata kertaa enemmän. Jotain olen kuitenkin oppinut ja tehnyt oikein, sillä syksyn kaikista kursseista sain kiitettävän arvosanan. Pieni hikke sisälläni heitteli kuperkeikkoja ja tuuletti villisti. Tänään juridiikan tentissä se hikke tosin valui jonnekin pöydän alle yhdessä motivaation kanssa. 

Kun koulu on mennyt tasaisesti eteenpäin, niin muuten elämässä onkin ollut pienoisia kuperkeikkoja. Kirjoittelen tätä taas pienestä yksiöstä, jossa asun uskollisen karvakamuni Oton kanssa. Erosimme Pöwwön kanssa yhteisestä päätöksestä ja hyvässä hengessä. Mitään draamaa eroon ei liittynyt ja ollaan edelleen ystäviä. Muuttaminen oli tosi rasittavaa, sillä asuntoa oli lähes mahdoton saada! Kävin tosi monessa asuntonäytössä, kunnes tärppäsi tämän nykyisen kanssa. Olen tosin ihan tyytyväinen, että sain tämän asunnon, joka on remontoitu täysin viime kesänä. Ihana uusi keittiö, laminaattilattiat ja valkoiset pinnat. <3

Koti <3


Muuton kanssa samaan syssyyn sattui vielä pari ikävääkin juttua, sillä Otolta poistettiin eläinlääkärissä yhden kynnen sarveiskalvo (eli se kaikki kova kuori kynnen päältä ja jäljelle jäi vain verinen ydin... :/ ) ja toipuminen vei tosi pitkään. Seuraavalla viikolla rakas mummini nukkui pois ja jätti todella ison aukon elämääni. Mummi oli jo kunnioitettavassa 90-vuoden iässä ja elänyt jo monta vuotta vanhainkodissa, joten kuolema ei varsinaisesti tullut minään yllätyksenä... Kuitenkin se pysäytti oman elämäni hetkeksi. En oikein edes osaa kuvailla miltä niinä raskaimpina päivinä tuntui. Mummi oli kiltein ja ystävällisin ihminen, jonka tunsin. Hän ei koskaan puhunut kenestäkään pahaa ja hänellä oli aina aikaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen (ja lapsenlapsenlapsilleen). Monta päivää kuulin korvissani mummin äänen ja iloisen naurun, vaikka hän ei ollutkaan nauranut samalla tavalla enää pitkään aikaan.


 
Tässä välissä myös hiukseni ovat vaihtaneet väriä kolme kertaa... 

Ne ovat olleet punaiset....


... ihanan pinkit!


ja valloittavan violetit! <3


Nyt tuo violetti on ehkä jo vähän haalistunut, mutta on tämä edelleen aika kivan värinen! 



Mikä väri oli sinun suosikkisi? Seuraava värjäysprojekti jo vähän houkuttelisi... Värinä on muuten kaikissa Cybershopista ostamani Herman's Amazing suoraväri, jota voin todella lämpimästi suositella!

Lopuksi vielä kuva viime viikolta. Minä ja Tardis. Minä Tardiksessa! It's bigger on the inside! Geronimooooo! Bow ties are cool ja mitä näitä nyt oli? 


maanantai 12. lokakuuta 2015

Jos metsään haluat mennä nyt...

Syysloma, mikä ihana tekosyy olla tekemättä mitään. Todellisuudessa pitäisi aloittaa koulua varten video-CV:n tekeminen, muokata taannoisia hääkuvia ja lähettää sähköposteja paikkaan jos toiseenkin. Päätin kuitenkin, että first things first, blogi on päivitettävä!

Arkea on aika pitkälti viime aikoina hallinnut koulu. Varsinaisia koulupäiviä on vain kolme viikossa; tiistaisin ja torstaisin on vaihtelevasti 4-7h päiviä ja maanantaisin jopa 2h... Keskiviikot ja perjantait ovat siis lähes poikkeuksetta vapaat, joten ei tässä nyt mikään loppuunpalaminen ainakaan uhkaa kouluhommien kanssa. Vapaapäivät ovat tosin tehneet aikatauluttamisen aika paljon helpommaksi. Kun torstaisin on oppimisraportin deadline, niin kyllä siihen tulee usein käytettyä keskiviikon vapaapäivä. Olen muutenkin yrittänyt tehdä viikon aikana kaikki kouluhommat valmiiksi, niin että viikonloppuisin saisi oikeasti vaan olla ja tehdä jotain ihan muuta.

Pari viikkoa sitten olimme Pöwwön kanssa ystäviemme häissä, joihin olin jossain hetkellisessä mielenhäiriössä lupautunut valokuvaamaan. Sain juhlia varten omaani paremman kameran lainaan ja koska halusin vähän tutustua etukäteen kameraan ja sen ominaisuuksiin, lahjoin, kiristin ja uhkailin Scoundrelin pönöttämään kameran eteen. Scoundrel oli juuri saanut valmiiksi mekko/viitta/takki-viritelmän, joka henki sellaista "priestess of the forest" -meininkiä, joten otettiin siitä kaikki irti. Matkattiin siis eräänä perjantaina bussilla Ruissaloon, vedettiin keskellä metsää varustukset päälle ja näytettiin varmaan ihan larppaajilta. Meillä tosin oli hauskaa ja uskoisin, että myös niillä, jotka lenkkeilivät ohitsemme. :D

Tässä muutama räpsy tuolta reissulta. Scoundrelia pitää kyllä taas vähän kehua siitä, että häntä on niin helppoa kuvata! Voi oikeasti keskittyä itse siihen kuvaamiseen, kun toinen löytää hyvät asennot ja ilmeet ihan itsestään.



Koitettiin saada vähän syksyä mukaan ja Scoundrel pönötti punalehtisen puun edessä. Jee jee! :D 




Nämä kaksi alempaa kuvaa ovat ehkä lempikuvani koko reissulta. Niiden värimaailma on jotenkin ihan superkiehtova ja sopii mielestäni hyvin tähän teemaan. Siellä se metsänneito kököttää saniaisten keskellä niin söpönä! 





Okei, olin itsekin vetänyt normaalista poikkeavan asun niskaan ja loikin metsässä (vähän tylsästi, TAAS) Punahilkkana. (Mutta kun mulla on valmiiksi se viitta ja kaikkea...) Ero minun ja Scoundrelin välillä on kuitenkin se, että olen todella epäluonteva kameran edessä. Näytin mielestäni kaikissa kuvissa jotenkin tosi pölöltä tai kauhealta jnejne, mutta tässä kuva sieltä onnistuneimmasta päästä:




Tämä oli kuitenkin kenties se kaikkein onnistunein...:




Siinä kaikki kuulumiset tällä kertaa. Seuraavaksi ehkä vuorossa jotain hääkuvia. Ja olisi myös kivaa päästä vielä tässä syksyllä kuvailemaan tuonne ruskan keskelle. Saa nähdä miten ehdin, kun olen niin superkiireinen opiskelija... :D

maanantai 21. syyskuuta 2015

Kuinka kuvausangsti poistetaan?

Pitäisi tällä hetkellä kirjoittaa näppis sauhuten oppimisraporttia, mutta koska olen mestari välttelemään pakollisia hommia viimeiseen asti, niin ajattelin sen sijaan jakaa teille muutamia kuvia viime viikonlopulta. Olen menossa lauantaina kuvaamaan häihin ja iski ihan kauhea paniikki sen suhteen. Tajusin, että olen kesällä ollut kuvaamassa vain kahdesti; Alkukesästä käytiin Ruki Verin kanssa Naantalissa ja lisäksi otin lakkiaiskuvia serkustani Vilistä.

Ajattelin noita häitä silmällä pitäen etsiä vähän syksyisiä inspiraatiokuvia netistä ja muutaman klikkailun jälkeen päädyin Mikko Puttosen valokuvagalleriaan ja mitä löysinkään? Ihan hirvittävän upeita kuvia, joita katsoessa tunsin itseni todella pieneksi ja huonoksi kuvaajaksi. Koin aikani kauheaa alemmuuskompleksia, mutta sitten totesin, että eihän tästä kamerakammosta pääse kuin kuvaamalla. Houkuttelin Scoundrelin mukaan ja käytiin lauantaina ottamassa muutamat kuvat. Yleensä otamme kuvia molemmista, mutta tällä kertaa halusin tietosesti pysyä kameran takana ja keskittyä olennaiseen.

Kuvista saa isompia klikkaamalla. :) 


Tässä vaiheessa muistin, että kuvaaminen on oikeasti ihan kivaa. Varsinkin, kun Scoundrel on tottunut olemaan kuvattavana, eikä minun kauheasti tarvinnut huudella kameran takaa mitään ohjeita. Sää oli onneksi kuvaamiseen mitä parhain. Aurinko oli vähän pilvessä, mutta oli kuitenkin valoisaa. Ihan täydelliset olosuhteet. Viikonloppuna tietysti sataa vettä, kun pitäisi kuvata ulkona...

Scoundrel edestä.


Scoundrel takaa

Scoundrelin mekko on muuten neidin rouvan itsensä tekemä. Nuo isot taskut ovat ihan huiput! Sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin, joka oikeutti yhteen Scoundrelin tekemään mekkoon ja pari viikkoa sitten se valmistui ja odottaa kaapissani viikonlopun häitä. Toivon, että saan silloin jonkun nappaamaan kuvan myös minusta maailman söpöimmässä mekossani, jossa on muuten myös taskut. *happydance*



Scoundrel seisoo

Scoundrel nojaa

 Rakastuin tämän rakennuksen seinään. Tuo kuvio oli jotenkin superhauska ja tykkään erityisesti siitä, miten se tuo leikkisyyttä näihin kuviin. Näistä kaikista kuvista oli olemassa myös värilliset versiot, mutta kuinka ollakaan olen taas valinnut tähän lähes pelkästään mustavalkoisia... Oh well.




Laitoin Scoundrelin myös tanssahtelemaan ja pyörähtelemään. Näistä tuli jotenkin tosi suloisia ja kivoja kuvia.





Löydettiin myös penkkejä ja niissä istuminen oli Scoundrelin mielestä tosi kivaa! Tai sitten mä sanoin taas jotain tyhmää. Vaihteeksi. :D 



Ne penkit oli KELTAISIA. *hearteyes* 






Lopuksi vielä yksi kuva x 2. En osannut päättää kumpi on parempi, joten miksi tyytyä yhteen? 








Siinä kaikki tällä kertaa. Nyt voisin oikeasti aloittaa ne kouluhommat, että saan nauttia vapaapäivästäni vielä myöhemmin tänään. Toivottavasti tykkäsitte kuvista, meillä ainakin oli kivaa niitä ottaessa! Toivottavasti minulla on parin viikon päästä hienoja hääkuvia, joita kenties esittelen teillekin... :)