torstai 9. helmikuuta 2012

torstai touhua täynnä

Tänään on ollut harvinaisen aikaansaanut olo. Heti aamusta lähdin hoitamaan vähän vähemmän kivat asiat pois alta ja tuli samalla sovittua ensiviikollekin kaikenlaista. Kotiin palattuani tuskastuin heti ovella kämppäni epäsiisteyteen ja päätin, että tänään on siivouspäivä. Iloksenne tajusin ottaa "ennen" ja "jälkeen" kuvat. Samalla pääsette kurkistamaan vaatimattomaan pikkukotiini ja siihen, miltä täällä nykyään näyttää.

Aloitustilanne oli tämä: (pinkki huppari roikkuu kuivumassa henkarissa kaapinovessa ja on siksi vähän pölösti kuvassa :D )


Supersiivousvaihde päälle ja tiskien kimppuun! Järjestelyä, pölyt huspois, imurointi, uudet lakanat sänkyyn ja tunnin päästä tilanne oli huomattavasti parempi. Nyt voi hyvillä mielin vain odotella viikonloppua saapuvaksi.


Viihdyn kotona nykyään niin paljon paremmin, kuin ennen, kun kaikki huonekalut oli eri paria. Oli kikertävänkukertavaa sohvaa, puunväristä pöytää ja valkoista hyllyä. Nyt on kaikki sentään samalta värikartalta (IKEA FTW! <3 ) Ainoa mitä vielä kaipailen, olisi uusi sänky. IKEAsta haluaisin tällaisen, mutta sitä saa vain 160cm tai 180cm patjoilla.  (kuva IKEAn sivuilta)
 Mihin täällä pikkuasunnossa tuollaisen tunkisi, kun rungon kanssa se on 168cm :( Vanha sänky on 120cm leveä ja tuntuu, että sekin vie jätti-ison osan tästä huoneesta... Ehkä sitten joskus kun on isompi asunto... ehkä sitten joskus...

Tuntuu niin turhauttavalta aina ajatella, että "sitten kun olen töissä ja saan enemmän rahaa..." Olen niiiin eri mieltä sen kaverin kanssa, joka keksi sanoa, ettei raha tee onnelliseksi! Kyllä se, että toimeentulo olisi turvattu ja olisi silti vielä varaa ostaa itselle joskus jotain kivaa, tekisi minut ainakin aika hirmuisen onnelliseksi. Ei näillä työttömyysetuuksilla ostella yhtään mitään ylimääräistä. Se on ainakin satavarma, että kun oon töissä ja saan enemmän rahaa niin ainakin ostan uuden sängyn! Ja muutan isompaan kämppään. Ja ajokortinkin varmaan voisi ajaa. Ja mitä sitä kortilla jos ei ole autoa? Konettakin varmaan vois päivitellä uusilla osilla. Ja uus kamera olis kans aika kiva. *huokaus*

Mulla on kylmä! Tule jo kevät ja sulata auringon kanssa toi tyhmä lumi pois, jookos kookos?
Rakkauvella : Stormis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti