keskiviikko 2. tammikuuta 2013

2012, done.

Joskus tuntuu, että mikään tässä elämässä ei ole reilua. Vuosi 2012 jäi onneksi taakse kaikkine vastoinkäymisineen. Viimeisimpänä vastoinkäymisenä jäi mieleen tietysti tuo täälläkin mainitsemani irtisanominen ja siitä aiheutuneet huolet ja murheet, eivätkä ne ole vieläkään taaksejäänyttä elämää. Helmikuussa on edessä muutto, mutta vielä en tiedä edes minne. Sen tiedän, että tätä asuntoa tulee ikävä, mutta minkäs voit, kun ei vakituista työpaikkaa ole löytynyt ja vuokrakin nousee lähemmäs pilviä ja niiden yli.

Tuntuu, että koko vuosi 2012 oli alusta loppuun tarpomista lumihangessa. Kiitän onneani joka päivä siitä, että minulla oli ihminen, joka auttoi päivästä toiseen ja jaksoi kannustaa eteenpäin, muuten voisi tilanne olla nytkin aika toinen. En sano, että meidän ystävyytemme olisi aina sieltä täydellisimmästä päästä, sillä osaan toisinaan olla vähintäänkin rasittava ja en ehkä ole sieltä helpoimmasta päästä, kun koen vastoinkäymisiä. Usein mietin, että miten voisin tarpeeksi kiittää, mutta tuntuu ettei mikään ole tarpeeksi. Miten voisin näyttää kiitollisuuteni sillä samalla vilpittömyydellä ja ystävyydellä? Joskus vaan toivon, että olisi jotain niin suurta ja mahtavaa, jota voisin tehdä, että toinen varmasti tietäisi...

Tämähän nyt meni varsinaiseksi lässytykseksi. En ollut oikeastaan kovin innoissani vuoden vaihtumisesta. Itse uuden vuoden bileet olivat mahtavat, mutta jotenkin vaan en osaa nauttia näistä hetkistä, kun kuitenkin odotan pelonsekaisin tuntein tulevaa ja lähikuukausia, enkä oikeastaan haluaisi ajatella ajan kulumista. En halua kääntää sivua ja aloittaa taas uutta tarinaa tälle vuodelle. Haluaisin vaan painaa pään tyynyyn, sulkea silmät, nukkua lusikassa ja nauttia läheisyydestä, jota vain toinen ihminen voi suoda.

Joskus tämä tekee niin kipeää, että on helpompi olla ihan paikallaan ja hengittämättä. En tiedä olenko niin onnekas, että tämä olo menisi vielä joskus pois?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti