Stormiksen leffanurkka 3

Vaikka rakastankin zombieleffoja, kauhua ja kaikenlaisia psykologisia trillereitä, niin välillä sisäinen naiseni pääsee pintaan ja haluan viettää räytymispäivää, ottaa nessut esille ja hautautua peiton alle katsomaan nynnyleffaa. Joskus ihminen vaan kaipaa kunnollista todellisuuspakoa, jonka aikana voi unohtaa kaiken ympäriltään ja etsiä sen lämpöisen ja pörröisen paikan mielessään ja jäädä sinne vellomaan pariksi tunniksi. Katson itse ihan hirveän vähän tämäntyylisiä elokuvia, koska romanttiset komediat ovat lähes poikkeuksetta huonoja, mutta nämä muutamat elokuvat ovat ne poikkeus ja RAKASTAN näistä jokaista. <3

MOULIN ROUGE!

Moulin Rouge! on Baz Luhrmanin vuonna 2001 ohjaama musikaalielokuva, joka sijoittuu vuoteen 1899. Nuori Christian (Ewan McGregor) saapuu Pariisiin ja haaveilee tulevansa kirjailijaksi boheemikulttuurin ympäröimänä. Sattumusten kautta hän rakastuu kurtisaaniin, Satineen (Nicole Kidman), jonka halajaa omakseen myös mustasukkainen herttua.

Musiikkina tässä elokuvassa on käytetty paljon tuttuja lauluja, jotka on sovitettu aivan uusiksi versioiksi elokuvaa varten. Soundtrackiltä löytyy mm. Elton Johnin "Your song", Nirvanan "Smells like teen spirit", sekä Madonnan "Like a virgin" ja "Material girl". Kaikki musiikkivalinnat on toteutettu  niin nerokkaasti ja hyvin, että mitään en muuttaisi tai vaihtaisi. Myöskin tarina ja hahmot ovat niin viimeisen päälle hiottuja, että melkein voisi puhua timanteista! Elokuva voitti myös Oscarin parhaasta puvustuksesa ja lavastuksesta. Eikä ihme... Elokuvassa on panostettu ihan mielettömästi juurikin näihin seikkoihin. 

Miksi minä sitten pidän tästä elokuvasta niin paljon? Mikä tekee tästä elokuvasta niin erityisen juuri minulle? Ehkä se, että sen aikana voi käydä läpi niin ison skaalan tunteita. On naurua, on iloa, on rakkautta, on pelkoa, on pettymystä, on surua. On kaikkea! Ja niin sydäntäriipaisevasti, että en tiedä olenko kertaakaan katsonut tätä elokuvaa ilman kyyneleitä.

Ihan oikeasti parasta Moulin Rougessa kuitenkin on se, että minusta on viime vuosien saatossa kasvanut todella kyyninen (jotkut voisivat ehkä kutsua jopa kylmäksi...) ihminen, joka ei oikein enää jaksa uskoa rakkauteen. Tämä elokuva kuitenkin tuo mieleeni aina sen höpsön ja naiivin pikkutytön, joka olen joskus ollut.

Ainiin, plus että tässä on Ewan McGregor, joka laulaa oikeasti hyvin! <3

LOVE ACTUALLY

En oikein tiedä mistä aloittaisin tämän leffan kohdalla... Ehkä aloitan siitä tärkeimmästä, eli juonesta. Love actually seuraa kahdeksan kovin erilaisessa elämäntilanteessa olevan parin elämää kiireisen joulunajan alla. Siinäpä se yksinkertaisuudessaan. Mutta oikeasti tämä elokuva on niin paljon enemmän.

Näyttelijävalinnoista voi olla montaa mieltä, mutta en osaisi kuvitella näihin rooleihin ketään muuta. Edes Hugh Grant pääministerinä ei tunnu yhtään yliampuvalta. Ja mikä siinä on, että mitä vanhemmaksi itse tulee, niin sitä paremmalta Hugh Grant alkaa näyttää?! Ennen en voinut sietää koko miestä ja hän oli mielestäni todella limainen ja ällöttävä vanha äijä, mutta nyt... Hugh Grant näyttää hyvältä! Ja elokuva tarjoaa mm. tällaista herkkua. :D

Toki elokuvassa on myös iki-ihana Colin Firth, jonka brittiläinen herrasmiescharmi puree aina. Ainoa näyttelijä, josta en erityisemmin tässä pidä, on hänen kuninkaallinen ärsyttävyytensä, Keira Knightley, but that's just me. Ja niin! Tässä leffassa on myös Martin Freeman (aka Bilbo, aka Watson),  Andrew Lincoln (Walking Deadin Rick) ja lisäksi pelottava, mutta niin ihanan sympaattinen Alan Rickman. 

Katsoin tämän elokuvan hetki sitten nuoren Huntzbergerin kanssa ja hän ei miehenä vihannut tätä elokuvaa! Olen ihan varma, että salaa hän tykkäsi siitä enemmän kuin myönsikään... ;) Mikä tästä elokuvasta sitten tekee niin pidettävän? Varmaankin se, että sitä katsoessa on helppo unohtaa omat murheet. Vaikka tässä elokuvassa sivutaankin paikoitellen vaikeitakin asioita, niin silti Love actually huokuu sellaista lämpöä ja hyväntuulisuutta, että ei vaan voi olla pahalla päällä tämän jälkeen. Minulla on oma pikkuinen joulunalusperinne sulkea puhelin, laittaa villasukat jalkaan, lämmittää iso kuppi teetä ja käpertyä peiton alle katsomaan tämä elokuva. 

Tässä vielä pieni maistiainen omasta lempikohtauksestani:

P.S. I LOVE YOU

Kaikkien nyyhkyleffojen superäiti. P.S. I love you. Hyvin pitkään välttelin tätä elokuvaa, koska ajattelin sen olevan ihan liian nynny ja tylsä ja ällöromanttinen minun makuuni. Kerran sitten eräänä sunnuntaina, tylsyyteni huippuhetkinä päätin hoitaa sen pois alta, jotta voisin kokemuksella sanoa, että ihan paska leffa... Vaan kuinkas kävikään... Noin puolessa välissä leffaa vuodatin ensimmäisen kyyneleen ja kun olin päässyt loppuun asti, niin peitto oli ihan märkä. Suurimmaksi osaksi kyyneleistä, mutta ehkä vähän myös kuolastakin, sillä irlantilainen mies ja AKSENTTI....

Yes, I'm talking about you Gerard Butler.

P.S. I love you kertoo Hollystä (Hilary Swank), jonka aviomies Gerry (Gerard Butler) sairastuu vakavasti ja kuolee. Hollyn maailma romahtaa täysin ja hautajaisten jälkeen hän sulkeutuu täysin läheisiltään, kunnes eräänä päivänä hän saa kirjeen menneisyydestä, mieheltään. Gerry on suunnitellut vaimolleen kymmenen viestiä ja yllätystä, joiden avulla hän haluaa auttaa Hollya muistamaan heidän suhteensa hyvät hetket ja pääsemään yli surusta.

Elokuva perustuu Cecelia Ahernin samannimiseen kirjaan, jota voin myös suositella oikein lämpimästi etenkin kaikille niille, jotka pysähtyvät kirjastossakin romantiikkahyllyn kohdalle. Pidän todella paljon Ahernin kirjoista noin muutenkin, koska hänen kaikki kirjansa ovat aika mielenkiintoinen sekoitus realistisuutta ja ihan täyttä mielikuvitusta. En yleensä tykkää mistään höpöhöpö-kirjoista, mutta näistä... Näistä pidän.


Tällaisissa romanttisissa tunnelmissa mentiin tällä kertaa ja paljastin itsestäni näinkin nynnyn puolen. Mutta haluaisin huomauttaa, että itken vain miehisiä kyyneleitä. Ai että millaisia ne ovat? Noh, tässä Jensen Acklesin taidonnäyte...

Ja sitten ihmiset vielä ihmettelevät, että miksi katson Supernaturalia... :D