sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pikkuisia joulujuttuja

Onpas ollut taas hektistä. Tuntuu, että olen ollut kokoajan menossa ja en ole oikein ehtinyt edes pysähtymään. Aloin miettiä, että mitä erikoista sitten olen tehnyt, että olen muka ollut niin kiireinen? Noh... En tiedä! Olen ollut töissä, nähnyt kavereita ja tietysti myös Pöwwöä, mutta siinä se. Ei minulla mitään suunnattomia velvollisuuksia ole ollut, mutta silti tuntuu etten ole ikuisuuteen ehtinyt nauttimaan kotini hiljaisuudesta ja rauhasta. Tänään on onneksi ollut ihana rötväyspäivä. Ja mikä olisikaan parempi tapa viettää sitä, kuin blogin päivittäminen?


Edellinen viikonloppu meni iloisissa pikkujoulutunnelmissa, sillä ihanainen MRV oli järjestänyt huikeat pikkujoulut glamouria tihkuvassa asunnossaan. Menimme Pöwwön, Scoundrelin ja Shepherdin kanssa paikalle vasta muita myöhemmin ja muu juhlaväki oli meitä suunnilleen yhden viinitonkan edellä, mutta se ei onneksi menoa haitannut. Juhlat sujuivat todella sivistyneesti ja aikuismaisesti viiniä ja herkkuja maistellen ja maailmanpolitiikasta keskustellen.

Kuva: Scoundrel
Olimme juuri päässeet vauhtiin "Mä en oo koskaan" -pelissä, kun ovelta kuului kesken kaiken koputus... Itse Joulupukkihan se siellä! Saimme pienet paketit siitä hyvästä, että olemme olleet niiiiiin kilttejä koko vuoden. Tässä puhelimestani löytynyt vähintäänkin hämmentävä kuva Joulupukista ja MRV:stä, joka on ilmeisesti putoamassa pukin polvelta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei siis näistä pikkujouluista puuttunut!





Pikkujoulu-Stormis näytti tällä kertaa tältä. Olin jo aivan unohtanut omistavani tuon paidan ja kaivoin sen esiin kaappini perukoilta vaatekriisin saattelemana. Ostin pari viikkoa H&M:stä juurikin pikkujouluja silmällä pitäen punaisen mekon, mutta jotenkin se ei vaan lähdön hetkellä tuntunutkaan hyvältä idealta ja päädyin käymään lähestulkoon koko vaatekaappini sisällön läpi, kunnes löysin asun, jossa tunsin oloni mukavaksi.

Iltamme ei suinkaan päättynyt tähän, vaan jatkui Uusiksella, myöskin pikkujoulujen merkeissä. Siellä meno oli vähän vähemmän sivistynyttä ja yltyi välillä jopa melkoisen villiksi ja biletimme jälleen kerran aamun pikkutunneille asti. Paikalla oli myös hurjan kiva dj, joka soitti minun ja Scoundrelin iloksi Lindsey Stirlingiä. Siellä me pyörimme ja hypimme tanssilattialla kahdestaan, kun kaikki muut olivat liian tylsiä ja sivistymättömiä, että olisivat ymmärtäneet meidän musiikkimakumme hienoutta! :D

Oli muutenkin kivaa käydä pitkästä aikaa Uusiksella ja nähdä siellä hengaavia ihmisiä, joihin ei oikein muualla törmää. Erityisen kivaa oli nähdä Virallista Tissikaveriani, johon en ole törmännyt pitkään aikaan missään. Terkkuja vaan, että voitais ehkä yrittää törmätä esim. Trebessä vähän useammin!

Scoundrel nappasi paikan päällä myös virallisen pariskuntakuvan (tm).

Kuva: Scoundrel

Ja koska kuitenkin ihmettelette, niin tiedoksenne: Se on PUHELIN, eikä mikään täytteeksi tarkoitettu tennissukka!



Kuva: Scoundrel


Illan meiningin tiivistää aika hyvin tämä viimeinen kuva... Hauskaa oli. Seuraavina kahtena päivänä ei niinkään. Ei punaviiniä Stormiinalle, kiitos.

Tämä viikonloppu oli myös huikean hauska ja siitäkin riittäisi juttua vaikka miten paljon, mutta nyt taidan mennä viettämään laatuaikaa itseni kanssa. Teen ehkä vähän poppareita ja laitan Torchwoodin pyörimään Netflixistä. Jack Harkness on tämän illan deittini! ;) Huonomminkin voisi mennä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti