torstai 19. joulukuuta 2013

Piristysruiskeita

Eilen oli aivan ihana päivä. Tuntuu, että sain taas vähän ladattua akkuja tämän pimeyden keskellä. Oli maailman parasta herätä aamulla siihen, että aurinko kiipesi taivaalle. Kävin Oton kanssa lenkillä, hengitin raikasta pakkasilmaa ja ihastelin maisemia. <3




Tervehdys vanha ystäväni, aurinko! Alemmasta kuvasta voi bongata myös erään kippurahäntäisen veijarin.



Päivällä kävin suorittamassa viimeisen tonttuaskareen ja olen aika varma, että eräät pienet rasavillit saavat kivan yllätyksen jouluaattona. Luulen, että jopa rasavillien vanhemmatkin tykkäävät lahjasta. :D

Samalla kun kävin ostoksilla, menin Pöwwöä vastaan. En ihan kauheasti laittanut vastaan, kun sain päivällä viestin, jossa luki "Sopiiko jos kokkaan sun luona, otan sieniä mukaan? Tulen joskus kolmen maissa. Mitä haluaisit syödä?" Hämmentävää, kun ei tarvitse itse tehdä ruokaa. Saa vaan katsoa vierestä, kun toinen häärää keittiössä. Lasillista viiniä olisin kaivannut, kun se mun mielestä kuuluu olennaisena osana tuohon viralliseen valvontaan. ;) Oltiinkin Oton kanssa silmä tarkkana, kun Pöwwö hääräsi keittiössä.

Kuvan koira ei liity tapaukseen.


Sain vieläpä kaiken lisäksi kahden ruokalajin illallisen. Alkuruokana oli sienikeittoa, jonka suhteen olin HYVIN epäileväinen. Minähän en sieniä syö. En. Jotenkin ajatuskin on aina ollut vähän etova. Kerran elämässäni olen syönyt hyvää sienikastiketta, mutta olin varma, että se oli joku "poikkeus vahvistaa säännön" -juttu. Noh, nytpä söin sienikeittoa ja sepäs olikin yllätyksekseni oikeasti hyvää. HYVÄÄ! SIENET! Mitä täällä tapahtuu?!



Kun keittoa oli sulateltu hetki, sain eteeni vielä uunilohta ja pekonipapuja. Niin uskomattoman hyvää! Sanat eivät riitä kertomaan, miten hyvvöö tuo oli!


Ehdin jo ajatella, että jospa tekeytyisinkin tästä lähtien keittiössä täysin avuttomaksi ja antaisin Pöwwön huolehtia ruokapuolesta. Mutta sitten muistin, että minähän tykkään ruoanlaitosta itsekin ja se on vieläpä hauskempaa kahdestaan, joten ehkä en luovu kauhastani vielä. Lisäksi Pöwwön silmissä kävi todella epäilyttävän pahaenteinen pilkahdus, kun kerroin, etten ole koskaan syönyt etanoita... :F

Illalla käytiin Scoundrelin ja Shepherdin kanssa Cosmicissa ja minä nautin jälkiruokani minttukaakaon muodossa. Nom nom nom. Cosmicista saa myös ihan superhyvää uutta (tai itselleni tämä ainakin oli uutta!) Hartwallin Original Lime -lonkeroa. Se maistuu ihan kesälle ja voin vaan kuvitella miten ihanaa olisi istua aurinkoisena päivänä terassilla ja siemailla sitä huurteisesta lasista. Voi kyllä, taas haaveilen vaan kesästä, vaikka joulu kolkuttaa jo ovella. Onkohan tämä ihan normaalia? Minä olen kuitenkin ollut aina jouluihminen henkeen ja vereen... Noh, ehkä se joulumieli vielä löytyy. Onhan tässä sentään vielä viisi yötä aikaa... :F

Huomasin myös eilen, että otsikseni oli kasvanut aivan ruokottoman pitkäksi ja jouduin jatkuvasti kiinnittämään sitä pinneillä sivuun tai puhaltelemaan pois tieltä. Yleensä annan suosiolla Hattaraisen saksia hiuksiani, mutta nyt kiukutti niin paljon, että otin sakset käteen ja ryhdyin tuumasta toimeen niin, että hiustupsut vaan putoilivat lavuaariin. Nips ja naps! Lopputulos oli niinkin onnistunut, että ei ainakaan tarvitse paperipussi päässä kulkea jouluna. Yllätyin itsekin, että miten helppoa oman otsiksen leikkaaminen oli. Ei se kampaajan työ mitään rakettitiedettä taidakaan olla...? :D Tässä vielä todistusaineistona kuva otsiksesta heti leikkaamisen jälkeen. Jouluksi pitäisi varmaan vielä joku värikäsittely tehdä, latvat näyttää aika haaleilta.


Sellaista kuului Stormiksen keskiviikkoon tällä kertaa! Pidän sormet ja varpaat ristissä, että saataisiin se valkoinen joulu tänne eteläänkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti