tiistai 18. maaliskuuta 2014

Stormiksen kirjanurkka

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, niin olen taas löytänyt kirjojen ihanan maailman. Jotenkin talvi menee aina sarjojen parissa ja kesällä (sarjojen ollessa tauolla) keskityn enemmän kirjoihin ja saatan istua koko päivän nenä kirjassa. Kesässä on se ihana etu, että lukemisen voi tehdä ulkona ja nauttia samalla auringosta.

Tällä kertaa lukemisen alla on ollut irlantilaisen Cathy Kellyn Uusia alkuja, jonka bongasin kirjastosta, kun olin etsimässä äidille jotain rakkaushömppää. Olen aina pitänyt Kellyn tavasta kirjoittaa, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Hän kuvailee asioita (paikkoja, ihmisiä, jne) juuri sopivasti. Itse en tykkää lukea tekstiä, jossa on sivukaupalla kuvailtu yhtä maisemaa ja mitään ei tapahdu, mutta Kelly kuvailee kaikkea kuin huomaamatta ja luo samalla tunnelmaa ja elävöittää tarinaa mukavasti.

Pidän Cathy Kellyn kirjoissa myös siitä, että ne sisältävät yleensä useampia (nais)kohtaloita ja kertovat tarinaa kaikkien näkökulmista. Kertoja vaihtuu välillä hyvinkin tiheäänkin tahtiin. Usein tällaisissa kirjoissa teksti menee helposti sekavaksi ja on vaikealukuista, mutta Kelly vaihtaa henkilöstä toiseen sujuvasti ja juoni kietoutuu juuri sopivasti kaikkien tarinoiden ympärille. Ne muutamat kirjat, jotka olen Kellyltä lukenut, ovat kaikki olleet lämpöisiä, koskettavia ja juuri sopivan kevyitä kesähelteille. Haluan romantiikkani sopivan pieninä annoksina ja sellainen yltäkylläinen lässyn lässyn läpätilää -osasto ei ole minua varten. Kellyn kirjoissa sitä on juuri sopivasti ja niissä keskitytään ihmisuhteisiin paljon syvemmällä tasolla.


Uusia alkuja -teoksen tapahtumat sijoittuvat pieneen ja idylliseen Avalonin kylään Irlannissa, jossa neljä naista käy läpi vastoinkäymisiä (miesrintamalla tottakai!), joita elämä on heidän eteensä heitellyt.
Tess on kahden lapsen äiti, joka on juuri eronnut miehestään ja yrittää saada elämäänsä takaisin raiteilleen siitäkin huolimatta, että hänen antiikkiliikkeensä alkaa olla konkurssikypsä. Hänen sisarensa Sukin kirjailijanura on ollut laskusuhdanteessa jo pidemmän aikaa ja rahahuolet kolkuttelevat ovella. Menneisyyden luurangoista puhumattakaan.
Mara on nuori nainen, jonka unelmien mies lähtee eräänä päivänä toisen naisen matkaan. Työskentely samassa firmassa eksän ja tämän uunituoreen vaimon kanssa ei Maraa houkuttele ja hän päättää lähteä toipumaan erostaan tätinsä Danaen luokse. Postivirkailijana työskentelevä Danae on tottunut elämään elämäänsä eristyksissä, päästämättä ihmisiä lähelleen. Kunnes Mara saapuu hänen elämäänsä ja tuo ripauksen elämäniloa mukanaan.


Kirja on taattua Kellyä. Se on viihdyttävä ja loppuun asti hiottu kokonaisuus, joka paljastaa salaisuuksiaan lukijalle juuri sopivasti sivu sivulta ja pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti.

Sellaisia kirjajuttuja tällä kertaa. Nyt palaan sohvalle huovan, koiran ja Cathy Kellyn Yksin ja yhdessä -teoksen pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti