lauantai 14. kesäkuuta 2014

Happy bday to me!

Eilen oli perjantai 13. päivä, mutta minulla oli sateesta ja synkästä ilmasta huolimatta aivan ihana päivä! Juhlistin nimittäin syntymäpäiviäni ihanaisten ystävieni kanssa. Ihan parhaan tästä syntymäpäivästä teki se, että myös track08 ja Ozrius tulivat Turkuun. Olin tehnyt voileipäkakkua ja ihanainen Scoundrel oli tehnyt mustikkajuustokakkua ja Hattarainen oli seuralaisineen tehnyt sateenkaarimokkapaloja, joissa oli glitteriä päällä. Nom nom nom nom!

Alkuillasta pikku-Stormis, 8vee askarteli värityskirjan parissa. Oikeasti tein vieraskirjaan värikästä kuvaa synttäreiden kunniaksi. Keskittyä silti piti, ankarasti vieläpä. :D



Oli ihan huippua nähdä Ozriusta pitkästä aikaa. Viimeksi ollaan taidettu nähdä tupareissani suunnilleen kaksi vuotta sitten. Vaikka ei nähdäkään usein, niin jutellaan kuitenkin irkissä tms viikottain ja välillä tulee soiteltuakin. Yleensä silloin, jos minä olen kävelemässä yöllä jostain kotiin. Vähän kuin olisi joku saattelemassa kotimatkalla, vaikka se toinen onkin Helsingissä. :D

Ozrius

Track08:n kanssa tulee onneksi nähtyä vähän useammin. Viimeksi juuri viimeviikonloppuna, kun pääsin moottoripyörän kyytiin. Jee! Lisäksi kirjeet kulkee Turun ja Helsingin välillä aika tiheään. Muutama vuosi sitten, kun track08 vielä asui ja opiskeli Turussa, niin käytiin tosi usein bilettämässä yhdessä ja siinä tuli sekä Lynin, että Vegasin tanssilattiat aika tutuksi. Eilen piti verestää muistoja ja lähteä baariin, mutta ei näin vanha enää jaksa! Asiaan toki saattoi vaikuttaa sekin, että molemmilla oli takana työpäivä. Otettiin tavoitteeksi, että kesän aikana käydään ainakin kerran bailaamassa yhdessä. 

track08

Jutinalta saatuja päivänkakkaroita

Scoundrel räpsi kuvia ja onnistui ottamaan minusta ja Pöwwöstäkin kuvan, joka kuvaa meidän parisuhdettamme aika osuvasti. :D


Halusin tehdä jotain hyvää boolia ja reseptejä metsästäessäni bongasin yhden boolin, johon tuli mm. mustaherukkalikööriä ja karpalomehua. Muuntelin reseptiä vähän ja lopulliseen booliin tuli Väkevää mustaherukkaviiniä, kuohuviiniä, karpalomehua, sitruunan makuista kivennäisvettä, sekä vähän sitruunamehua puristettuna suoraan sitruunasta. 



Tuli tosi hyvää, juuri sopivassa suhteessa makeaa ja kirpakan raikasta. Namskis! Toinen booli oli vakioboolini, johon tuli Sourz-omenalikööriä, hiukan kuivaa omenasiideriä, Spriteä ja sitruunanmakuista kivennäisvettä. Aika takuuvarma booli, joka on myöskin sopivan makeankirpeä.
Tuo mustaherukka/karpalobooli oli kuitenkin todella positiivinen yllätys ja sitä aion varmasti tehdä vielä toistekin. :)

Virallinen boolinmaistelija tm

Hattarainen oli tosiaan tehnyt meille mokkapaloja, jotka oli kuorrutettu sateenkaaren värein ja lisäksi päällä oli vielä glitteriä. Nomnomnom!




Ostin joku aika sitten liitutaulumaalia, sillä olen jo pitkään haaveillut siitä, että asunnossa olisi liitutaulu (tai pari). Nyt haaveeni toteutui ja torstaina askartelin keittiön seinälle yhden liitutaulun. Tokihan sitä piti heti myös testata ja tässä on Scoundrelin minulle jättämät terveiset. ;)



Toinen bileiden valttikortti on nuo jääkaappimagneettini, joista voi vaikka taiteilla runoja. Pieni määrä alkoholia ja johan alkaa minun kavereillani sykkiä. Runosuoni nimittäin. Jos näistä runoista voi mitään päätellä, niin ainakin sen, että tunnen todella, todella, TODELLA sairaita ihmisiä. :D






Ilta päättyi Hesen kautta Cup & Pintiin, jossa pelattiin mm. huojuvaa tornia. Väsymys kuitenkin alkoi painaa ja tulimme yksien jälkeen kotiin ansaituille yöunille.



Kiitos vielä kaikille ihanaisille, teitte synttäreistäni ihanat ja täydelliset! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti